tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kukkahattutäti ja kodin etsintä

Tiedätkö, kesäkuun viidentenä monta vuosikymmentä sitten putkahti maailmaan pieni, punainen, ryppyinen ja ruma tytönrääpäle, Kukkahattutäti. Noin neljä vuotiaana hän otti ylleen kärsimyksen viitan, kantaakseen sitä läpi koko elämänsä ja kyllä hän on sitä kantanutkin osin tietämättään. Kukkahattutäti eli elämäänsä, oli hyviä aikoja ja niitä vähemmän hyviä. Oli Kukkahattutäti kuitenkin useimmiten iloinen ja energinen, mutta syvällä sisimmässään hänessä asui syvä surumielisyys, jonka vain harva vaistosi, eikä sitä tiedostanut itse Kukkahattutätikään. Ja sitten se kaipuu jonnekin kauas....kotiin.

Uuden vuosituhannen alkaessa Kukkahattutäti oli jo sinä iässä, jolloin yleensä aletaan odottaa sitä "sitten kun elämää" eli eläkeikää ja suunnitellaan sitä seesteistä aikaa, jolloin eletään ja nautitaan rauhassa jokaisesta hetkestä ja päivästä. Vaan eipä Kukkahattutäti, hänestä tuli reissunainen ja niinpä hän lähti etsimään sitä kauan kaipaamaansa kotia.

Kyllä Kukkahattutäti sitten muuttikin kahdeksan kertaa yhdeksän vuoden aikana ja tuskinpa tämä viimeisin muutto on vielä se viimeinen, ennen sitä lopullista muuttoa. No niin, extempore Kukkahattutäti myi asuntonsa Helsingissä ja muutti Länsi-Uudellemaalle pieneen kuntaan Siuntioon. Kukkahattutäti (entinen bileprinsessa) oli innoissaan ja ajatteli, että tämä se nyt on mun juttu.

Mitä vielä, Siuntiossa Kukkahattutäti muutti puolen vuoden kuluttua pisteestä A pisteeseen B ja muutaman vuoden kuluttua pisteestä B pisteeseen C ja reilun vuoden kuluttua takaisin pisteeseen B. Pysytkö vielä mukana? Hohhoijaa ja sitten parin vuoden kuluttua taas Siuntiosta pisteestä B pienen pieneen kylään Degerbyhyn pisteeseen D. Ja taas Kukkahattutäti ajatteli, että tämä on nyt se mun juttu.

Mutta ei se niin mene, 2010 Kukkahattutädille sitten tulikin kova paikka ja Kukkahattutäti päätti muuttaa Lahteen. Oli sekin ajatus. Mutta tänne Lahteen Kukkahattutäti muuttokuormansa kanssa asettui. Waude, ajatteli Kukkahattutäti, tämä on hyvä juttu, näin kaiken pitikin mennä. Ei vaan mennyt ja taas Kukkahattu täti pakkasi laatikoita ja muutti Sysmän kautta takaisin Lahteen.

Minne seuraavaksi? Kaikki on mahdollista. Et kyllä usko, mutta nyt Kukkahattutäti unelmoi Provencesta ja sinne onkin sitten vähän enemmän matkaa. Jotenkin minusta nyt tuntuu siltä, että Kukkahattutäti löytää itsensä vielä pienestä kylästä Provencessa. Mitä luulet?

Tänään syntymäpäivänään Kukkahattutäti on kiitollinen niin niistä hyvistä kuin myös niistä vähemmän hyvistä eletyistä vuosistaan. Kassu Halosen tekstiä lainatakseen Kukkahattutäti sanoo:" Maailma on kaunis ja hyvä paikka sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus"

Tänään Kukkahattutädille tuoksuvat ruusut ja loistavat rubiinit, niin ja se mielen vapaus.......!